Yhteystiedot

Hoitologistikko.fi

Etusivu > Hoitologistikko-tietoa

Hoitologistikko-projekti

Teknologian kehittämiskeskus TEKES myönsi Uudenmaan Pikakuljetus Oy:lle tukea Hoitologistikko-palvelukonseptin kehittämiseen.

Palvelukonseptin kehittämisvaihe ja TEKESin tuki kestivät vuoden 2013 loppuun.
Sinä aikana terveydenhuollon asiantuntijat kartoittivat terveydenhuollon sisälogistiikan nykykäytäntöjä ja uusimistarvetta. Lahden ammattikorkeakoulu suunnitteli kartoituksen pohjalta Hoitologistikko-koulutusohjelman.

 

Hoitologistikko

  • Hoitologistikko-palvelun sisältö määräytyy aina kunkin hoitotilanteen tarpeiden mukaisesti.
  • Tukee hoitohenkilökunnan työtä paikallisesti yksikkötasolla.
  • Hoitologistikko muodostaa joustavan linkin tavaroiden toimituksiin kaikissa tilanteissa.
  • Hoitologistikot muodostavat hoitohenkilökunnan tukijoukot kaikissa tilanteissa
  • On logistiikan osaaja, joka tuntee myös sairaanhoidon arjen ja ammattikielen.
  • Vapauttaa hoitohenkilökunnan keskittymään siihen, mihin heidät on koulutettu ja palkattu.
  • Pitää huolen siitä, että hoitovälineet ja kaikki tarvikkeet ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan = täydennysten hoito + käsivaraston hallinta
  • Huolehtii myös tuotepalautuksista sekä pakkausten kierrätyksestä määräysten mukaisesti.